a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Oisa - Värikäs arki - Säilytysongelmat

Selätä kodin säilytysongelmat

*Yhteistyössä Lanka ja Muovi Oy

Eräänä päivänä huomaat, kuinka kotiisi ovat hiipineet epämääräiset tavarakasat ja vailla paikkaa pyörivä pikkusälä. Kaappeihin on pesiytynyt kaaos. Vaikka kuinka kierrätät, konmaritat ja karsit tavaraa, ei edes välttämättömyyksille tunnu löytyvän kotoa järkevää säilytystilaa. Pohdit, pitäisikö muuttaa tai tehdä perusteellinen remontti, vai olisiko syytä vain alistua epäsiistiin ja sekavaan kotiin, jossa millään ei ole selkeää paikkaa.

Lanka ja Muovi Oy:n toimitusjohtaja Aki Pohjanlehto kertoo, että yllättävän moni tuskailee kodin järjestämisen ja säilytysratkaisujen toimimattomuuden kanssa. Vaikka säilytystilaa kotona olisikin, saattaa olla, ettei se toimi oman perheen käytössä toivotusti. Kysyimme Akilta vinkkejä kodin säilytyksen yleisimpiin ongelmiin.

LIIAN VÄHÄN SÄILYTYSTILAA

Joskus asunnoissa on todella vähän säilytystilaa asuinneliöihin nähden. Aki vinkkaa, että tällaisessa tapauksessa kannattaa säilytystä ajatella mahdollisimman innovatiivisesti. Esimerkiksi seinäpinnat jätetään helposti hyödyntämättä, vaikka niihin voisi asentaa kenkätelineitä tai pieniä säilytyskoreja. Seinään kiinnitettävät säilytysratkaisut ovat käytännöllisyyden lisäksi ilo silmälle ja tuovat sisustukseen ripauksen persoonallisuutta.

Mikäli on mahdollisuus tehdä remonttia, kannattaa uhrata yksi kokonainen seinä säilytyskokonaisuutta varten. Hyödynnä koko tila lattiasta kattoon, ja suunnittele kaapin sisukset niin, että päivittäisessä käytössä olevat tavarat ovat helposti saatavilla ja harvemmin tarvittavat tavarat katonrajassa. Kun säilytysjärjestelmän suunnittelee alusta saakka omaan käyttöön sopivaksi, uppoaa pienenkin seinän levyiseen kaappiin yllättävän paljon tavaraa säilöön. Aki neuvoo miettimään ensin oman kodin tarpeet säilytyksen suhteen, minkä jälkeen voi alkaa miettiä toteutusta. Itseltään kannattaa kysyä ennen kaikkea, millaisia tavaroita haluaa säilyttää, mitä niistä käyttää usein ja mitä harvemmin. Tällöin on helppo lähteä suunnittelemaan uutta säilytysjärjestelmää.

Säilytysjärjestelmään voidaan yhdistää esimerkiksi lankakoreja, koritelineitä ja tankoja. Lankakorit ovat hyllyjä parempi säilytysratkaisu kaappiin, sillä tavarat säilyvät niissä ilmavammin ja puhtaanapito on helppoa pölyn laskeutuessa korin pohjan läpi kaapin pohjalle. Lankakoreista myös näkee heti niiden sisällön, eikä tarvitse kaivaa koko kaappia ulos, jotta näkee, mitä hyllyjen perälle on eksynyt.

 

Oisa - Värikäs arki - Säilytysongelmat

 

KAAPPIEN SISUKSET OVAT EPÄKÄYTÄNNÖLLISET

Joskus käy niin, että kotona on säilytystilaa, mutta se ei vain toimi oman perheen tarpeisiin. Tällöin voi olla paikallaan toteuttaa kaappien sisusten uudistus, jotta arjen saa rullaamaan tehokkaammin. Mikäli kaappi on standardimitoitettu, on sisukset helppo vaihtaa ilman suurempaa remonttia. Aki kertoo, että Lanka ja Muovin tuotteissa on muutaman millin asennusvara, joka varmistaa sen, että tuote sopii kaappiin, vaikka se ei olisi millilleen standardimittainen. Kaappien rungot voi maalata tai käsitellä muulla tavoin ennen uusien sisusten asentamista, mikäli kaappi kaipaa pientä kasvojenkohotusta.

Akin mukaan standardimitoitetuista lankakoreista saa omaan käyttöön sopivat muokkaamalla niitä tilanjakajilla ja pohjalevyillä. Näin koreista voi luoda juuri omaan käyttöön sopivan levyisiä, eivätkä pienemmät tavarat putoa korin pohjasta ulos. Lankakoreista saa rakennettua täysin yksilöidyn ja omiin säilytystarpeisiin vastaavan kokonaisuuden. Kun tavaroille on selkeät ja mietityt omat paikat, huomaat niiden löytävän paikoilleen, kuin itsestään!

LASTENHUONEESSA VALLITSEE SEKASOTKU

Lastenhuone on monen kodin murheenkryyni: leluja, vaatteita ja tarvikkeita. Säilytysratkaisujen tulisi olla lasten kannalta turvallisia ja aidosti elämää kestäviä. Mikä neuvoksi? Aki kertoo, että hidastinkiskolliset lankakorit toimivat lastenhuoneessa hyvin. Tukevat korit vetäytyvät itsestään kaappiin takaisin, jolloin pienet sormet pysyvät turvassa, eivätkä koritkaan kärsi, vaikka lapsi pamauttaisi ne kovemmalla otteella takaisin kaappiin. Korien sisältö on helppo nähdä, eikä tarvitse kaivaa kaikkea hyllyiltä alas löytääkseen etsimänsä. Jos lastenhuoneessa ei ole kaappeja, voi lisää säilytystilaa rakentaa esimerkiksi koritelineiden avulla.

Lastenhuoneessa on lupa olla innovatiivinen ja hyödyntää myös sellaiset tilat, joita muissa huoneissa ei välttämättä käyttäisi säilytykseen. Esimerkiksi sängyn alle saa helposti rakennettua lisää säilytystilaa. Isot laatikot saa helposti jaoteltua pienempiin osioihin lankakorien avulla. Legot, pienet lelut ja muut aarteet pysyvät mainiosti järjestyksessä pienten säilytysrasioiden avulla. Kun lastenhuoneen järjestys on suunniteltu ja toteutettu, on tärkeää opetella lapsen kanssa yhdessä kaikkien tavaroiden paikat. Näin järjestys pysyy yllä jatkossakin.

 

Oisa - Värikäs arki - Säilytysongelmat

 

ETEISESTÄ EI PÄÄSE ULOS

Eteinen antaa kodistamme ensivaikutelman, mutta usein huomaamme sen olevan yhtä kenkämerta, takkikasaa ja pareistaan eksyneitä asusteita. Eteisen säilytyksessä pätee sama vinkki, kuin kaikissa muissakin kodin tiloissa: mieti kaikille tavaroille oma säilytyspaikka. Jos sellaista ei löydy valmiiksi, luo sellainen. Akin mukaan tavaroiden oma paikka on kodin säilytyksen perusta, sillä ilman selkeää paikkaa olevat tavarat kasaantuvat huomaamatta sotkuisiksi pinoiksi ja ympäri kotia kiertäviksi kasoiksi.

Eteisen säilytyksessä voi hyödyntää esimerkiksi naulakoita, kenkätelineitä, koritelineitä ja seinään kiinnitettäviä pikkukoreja. Mikäli eteisessä on kaappi, kannattaa sen sisukset miettiä omaan käyttöön sopivaksi: tarvitsetko paljon tankotilaa takeille vai onko asusteiden tai kenkien säilytystilasta pulaa, jolloin erilaiset korit, kenkätelineet ja laatikot sopivat paremmin? Jos eteinen on pieni, kannattaa panostaa liukuovikaappiin, joka säästää tilaa, mutta kätkee sisälleen yllättävän paljon tavaraa.

Pieneenkin kotiin saa rakennettua hyvällä suunnittelulla toimivat säilytystilat. Kun panostaa laadukkaisiin materiaaleihin, kestävät säilytysjärjestelmät arkea pitkään, ja mielikin lepää, kun tavarat on helppo siivota omille paikoilleen. Milloin sinä viimeksi katsoit säilytysjärjestelmiäsi sillä silmällä?

Haluatko lukea lisää vinkkejä kodin säilytykseen? Tutustu Lanka ja Muovin blogiin!

 


 

LM_banneri_Oisa

Oisa Lifestyle

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille!

Ei kommentteja

Jätä kommentti