a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Näin saatat vaikean projektin loppuun

Varaston suursiivous, gradun viimeistely sekä parin tiukassa olevan kilon painonpudotus tuntuvat aina vaikeimmalta. Hankala urakka saattaa olla vasta alussa tai jo loppumetreillä, mutta syystä tai toisesta kyseisen projektin tekeminen ei motivoi ollenkaan. Kaikesta vastustuksesta huolimatta se olisi pakko saattaa loppuun.

Aina se, mitä meidän täytyy tehdä ja mikä meitä kiinnostaa, eivät kohtaa. Jostain pitäisi kuitenkin löytää motivaation siemeniä tämän pakkopullan leipomiseen. Pahimmillaan pitkään jatkunut tekemisen välttely johtaa tuskastumiseen, mikä taas omalta osaltaan vie aikaa ja enregiaa. Vastenmielisistä projekteista on kuitenkin mahdollista päästä eroon, mikäli niin todella tahtoo tehdä.

PRIORISOI

Kuten arvata saattaa, ensimmäinen askel on laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Päädymme usein tekemään ensin kaikista kiireisimmät tai helpoimmat tehtävät, koska emme tiedä, mitkä asiat ovat todellisuudessa projektin kannalta niitä kaikista tärkeimpiä. Tämä on erityisen tärkeää muistaa silloin, kun projektilla on tiukka aikataulu tai deadline on jo lähestymässä.

Hyvin suunniteltu on (vähintäänkin) puoliksi tehty. Seuraavaksi kannattaa kirjoittaa työsuunnitelma, eli se perinteinen to-do -lista. Suunnitelman teossa tärkeää on arvioida realistisesti, kuinka kauan mikäkin työvaihe kestää. Vältyt parhaiten stressiltä ja kiireeltä, kun olet laittanut jokaiseen vaiheeseen riittävästi aikaa. Liian tiukka aikataulu ei jätä tilaa mahdollisille muutoksille tai ikäville yllätyksille.

 

 

TEHOSTA LAADULLA

Kiireessä aletaan usein tehdä useampaa kuin yhtä asiaa kerralla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että multitaskaus on taito, eikä ilman keskittymistä yleensä mistään enää tule priimaa. Jos kuitenkin tahdot monisuorittaa, tee sekin suunnitellusti ja hallitusti. Parhaimmillaan poistat näin mahdolliset unohtelut ja kahteen kertaan tekemiset. Hoida useampi asia yhdellä tapaamisella tai delegoi osa hommista hallitusti eteenpäin.

Vitkuttelija! Lue myös nämä vinkit: https://oisa.fi/nailla-vinkeilla-eroon-vitkuttelusta/

Muista, että tehostaa voi myös minimoimalla. Kännykkä ja sähköposti ovat tavallisimpia ajanryöstäjiä, joita voidaan vähentää jo pelkästään pitämällä puhelin äänettömällä. Jos toteutat projektia kotoa käsin, pidä ovi suljettuna ja kerro perheenjäsenille, kuinka kauan olet tavoittamattomissa. Älä tuhlaa aikaa huonoon omatuntoon siitä, että teet jotain muuta kuin kotona tavallisesti. Murehtiminen vie energiaa ja aikaa.

MUISTUTA

Hankalilta tuntuvat projektit tuntuvat syystä hankalilta, sillä niissä on jotain, mikä mättää. Jos kyseessä on kuitenkin homma, jonka vilpittömästi tahdot saattaa loppuun, on myös tärkeä katsoa peiliin. Varastojen siivoukset saattavat jäädä, koska et ole valmis kohtaamaan vanhoja muistoja. Gradun viimeistely toisi tukevan palkankorotuksen, mutta vanhempien painostus taas ahdistaa. Viimeiset kilot vyötäisillä estävät sinua mahtumasta juuri siihen mekkoon, vaikka uikkareissa näytät jo oikeastaan ihan hyvältä.

Sisäinen motivaatio ajaa meitä eteenpäin huomattavasti tehokkaammin kuin pelkästään ulkoa tuleva kannustin. Jos et voi luopua projektista, yritä löytää sinua motivoivia syitä jatkaa sitä. Jos taas voit, niin anna mennä. Todennäköisesti elät vain yhden kerran.

Oisa Lifestyle

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille!

Ei kommentteja

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.