a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Kuukausi kodittomana osa 3/4

Kirjoitin aiemmin kodittomasta kuukaudestani, joka alkoi poikkeuksellisen prameaan tyyliin, eli New Yorkin matkaltani. Palauduttuani kotimaan kamaralle kodittomuuteni jatkui työreissussa hotellin lakanoissa sekä kotikaupungissani äitini hellässä huomassa.

Kolmannen kodittoman viikkoni alkaessa, olin jo silti melkoisen kyllästynyt. En varsinaisesti asunnottomuuteen, vaan muiden ihmisten seuraan ja jatkuvaan reissaamiseen. Älkää käsittäkö, ettenkö olisi ollut kiitollinen muitten tarjoamista yösijoista, päinvastoin. Olin äärimmäisen onnellinen siitä, että minua majoitettiin, mutta ehkä jokainen joka on jo joskus muuttanut pois vanhempien hoteista, muistaa syyt miksi alunperin on tehnyt niin.

Päätin siis muuttaa väliaikaisesti työpaikkani, valokuvastudion sohvalle asumaan. Kyseessä oli siis sama paikka, jossa säilytin muuttolaatikoitani ja vähäisiä omistamiani huonekaluja. Ajankohta sijoittui juuri joulunalusaikaan, joten sain elellä studiolla rauhassa.


 

Studiolla yöpyminen teki hyvää. Kun on jatkuvasti reissun päällä tai muiden nurkissa, pitää pelata toisten pelisäännöillä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa arvostaa omaa aikaa. Sellaista aikaa, jolloin saa tehdä mitä haluaa ja missä järjestyksessä haluaa. Toki kahden koiran yksinhuoltajana minulla oli ja on tietynlaisia velvollisuuksia. Vaikka sainkin studiolla syrjäytyä rauhassa kuin mikäkin metsäläinen, piti koirat kuitenkin pitää hengissä ja lenkitettyinä. Välillä tunsinkin huonoa omatuntoa siitä, ettei kodittoman kuukauden aikana koirilla ja minulla ollut selkeää kiintopistettä, missä elää. Toki yövyimme ja elimme pääsääntöisesti sellaisissa paikoissa, jotka olivat koirille entuudestaan tuttuja, mikä puhdisti omatuntoani hiukan. Tälläkin majapaikalla, valokuvastudiolla molemmat karvatassuista olivat toimineet toimistokoirina useita kertoja.

Aloin silti kyseenalaistaa viimeisintä haavettani, pysyvää asunnottomuutta, ja sitä, että eläisin jonkin aikaa esimerkiksi pakettiautossa. Tämä hullu ajatus syntyi alunperin syksyllä 2017 nähtyäni minimalismista kertovan dokkarin. Olin nimittäin ymmärtänyt että tuohon aikaan suurin osa kuluistani meni asumiseen ja sen ympärille liittyviin kustannuksiin. Lisäksi freelance- ja keikkatyöläisenä tuloni olivat melko pienet, mutten tahtonut (vielä) hakea varsinaisia päivätöitä. Tahdoin elää vähemmällä: vähemmällä työllä, vähemmällä tavaralla, vähemmällä vastuulla -ja tilanteen huomioon ottaen tietenkin, vähemmällä rahalla.

Siitä syntyi ajatus, älytön unelma, elämisestä pakettiautossa. Tarkoitukseni, oli ensin (kodittomana) rahaa säästettyäni ostaa vanhempi pakettiauto ja tuunata sen asuttavaan kuntoon. Olisin lähtenyt sillä reissuun kevään tullen ja vasta talvella etsinyt jonkin kiintopisteen, missä oikeasti asua. Työt kulkivat siinä missä läppärikin ja koirat olisivat mahtuneet kyytiin mukaan. Minulla on läheisiä sukulaisia ja ystäviä ympäri Suomea, joten ajatus reissunaisen elämästä ei olisi edes ollut täysin mahdoton. Suihkuun pääsisi myös uimahalleissa ja ruokaa voisi valmistaa pysähdyspaikoilla. Kylmälaukkuun saisi evästä ja autoon voisi pakata myös riippumaton ja makuupussinkin. Sinkkuna olisin voinut myös harkita ottavani rakastajan “joka satamasta”, mutta jätetään ne päiväunelmoinnit toiseen kertaan.

Miksi sitten päätin luopua haaveestani? Käytännössä kuvailemani elämäntyyli olisi ollut kuitenkin mahdollista järjestää ja hyvällä suunnittelutyöllä mahdollista toteuttaa? Okei, myönnän, on kaiketi hiukan laitonta asua omassa autossaan, myönnän sen. Virallisesti minun olisi kuitenkin pitänyt asua jossain ja yöpymiseni olisi pitänyt toteuttaa alueilla, joissa se olisi luvallista. Kuitenkaan virkavallanpelkoni ei ollut syy miksi luovuin nuuskamuikkusmaisesta haaveestani, vaan se, että tahdoin viimein maadoittua jonnekin.

Siinä sohvalla maatessani, keskellä muuttolaatikoiden täyttämää studiota päätin aloittaa elämässä uuden sivun. Se ei olisi sittenkään reissunaisen elämää pakettiautossa, vaan vaihteeksi jotain pysyvää. Olin ymmärtänyt, että levoton perusluonteeni ei ainakaan juuri nyt kestäisi puolen vuoden pakuelämää. Niinpä päätin allekirjoittaa vuokrasopimuksen, mutta tällä kertaa uusiin maisemiin. Seuraava vuosi alkaisi uudessa kaupungissa ja uusissa haasteissa, mutta vielä ennen sitä olisi viikon verran kodittomuutta koettavana!

Emma Ketonen

Arkimaakari on mukavuudenhaluinen minimalisti, luova liikkuja ja rakkaan työn raataja, joka pyrkii löytämään nostetta ja säihkettä sieltä mistä muut kutsuvat harmaaksi arjeksi. Miksi? Koska Tylsä on uusi musta!

Ei kommentteja

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.