a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Kuukausi kodittomana osa 2/4

Viime viikolla kirjoitin ensimmäisestä viikostani kodittomana. Ekat päivät kuluivat siis Amerikan mantereella ja siellä tein havaintoja esimerkiksi ihan oikeista kodittomista. Aiheesta voit lukea täältä. 

Kuitenkin vasta palattuani kotimaan kamaralle, kodittomuus iski kunnolla kasvoille. Takana oli noin yhdeksän tunnin yölento ja edessä neljän tunnin ajomatka lentokentältä kotiin. Aikaero rassasi ja koneessa huonosti nukutut yöunet eivät parantaneet tilannetta. Matkalla pysähdyimme huoltoasemalle vessaan ja peilissä odotti järkyttävä näky. Reissussa rähjääntynyt ulkomuotoni ei imarrellut, joten pesin nopeasti kasvoni ABC:n käsisaippualla. Toivoin, ettei vessaan tulisi kukaan juuri nyt ja samalla mietin, että thank god, etten kirjoita kaunesblogia.

Loppuajomatkan haaveilin siitä, kuinka ihana olisi kotona kaivautua sänkyyn ja ottaa koirat kainaloon. Netflix päälle, eikä huolta huomisesta. Fakta kuitenkin oli, ettei minulla ollut enää sänkyä. Sen vein kierrätykseekseen kuten keittiönpöytänikin – ja paljon, paljon muuta tavaraa. Minulla oli ainoastaan valokuvastudion perällä sohva ja läjä laatikoita, joihin oli pakattu kaikki säästämäni (kolmenkymmenen vuoden aikana kerätyt) tavarat.

Onnekseni olin kuitenkin matkalla maailman toiseksi parhaaseen paikkaan, eli äidin luo. Olimme sopineet, että olisin siellä muutaman yön ennen tulevia työreissuja toiseen kaupunkiin. Äitini on siitä erinomainen, että hän osaa olla aina maailman ymmärtäväisin ihminen, kun sitä eniten tarvitaan. Sitten kun viimein saavuin perille hikisenä ja nälkäisenä, hän otti minut vastaan samalla lailla kuin ensimmäiseltä viikonloppuleiriltäni lapsena. Äiti kuunteli kärsivällisesti ja kiinnostuneesti maanista matkakertomustani, kun yhtä aikaa ahdoin ruokaa suuhun minkä kerkesin. Vierashuoneeseen hän oli laittanut pedin, jonne kömmin sammumaan suihkun kautta. Makoisiin uniin sekoittui Manhattanin hälyä ja makaroonilaatikkoa.

Äidin hoteista siirryin hotellin asiakkaaksi, kun työkomennus vei toiselle paikkakunnalle. “Kodittoman kuukauteni” tärkeimpänä tavoitteena, minulla oli paitsi havainnoida niin sanottua kodittomuuttani, mutta myös panna merkille paljonko säästäisin rahaa sillä, että en maksa asumisestani vuokraa. Kuitenkin, kuten arvata saattaa, muutama yö hotellissa verotti laihaa lompakkoani jonkin verran. Vaikka hotelliyö ei varsinaisesti ollut tyyris, kaikki muu elämä sen ympärillä oli. Ulkona syöminen oli hetkittäin jopa pakollista, eikä kaikissa hotellihuoneissa välttämättä ole jääkaappia, jonne säilöä niitä edullisempia eväitä. Toisin sanoen, rahaa paloi ihan kiitettävästi ja tulin siihen tulokseen, että jos joskus toteuttaisin minimalistisen elämäni suurimman haaveen pakettiautossa asumisesta, tarvitsisin vähintäänkin trangian.

Arjessa tulee välillä ajateltua, kuinka ihana olisi päästä lomalle. Sitä suunnittelee mitä tekee, missä käy ja mitä haluaa nähdä ja kokea. Kuitenkin usein kotiinpaluu on se  reissun paras osuus. On mahtavaa tulla takaisin omien juttujen pariin. Huomasin, että omakin koti-ikäväni maksimoitui, kun minulla ei ollut enää omaa kotia mihin palata. Monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä, vaikkei sitä tahtoisi myöntää. Lisäksi oli jännä havaita, kuinka ulkoiset tekijät muka määrittävät sisäisen turvallisuuden tunnetta.

Tiesin, että tämä kuukausi kodittomana tulisi tekemään minulle hyvää.

Kommenttia:

Jätä kommentti