a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Kuinka päästä eroon turhasta tavarasta?

Siivous- ja järjestelyprojektit ovat osa arkea ja kodin tavaramäärän vähentäminen on nykyään jopa trendikästä. Keräämme, raivaamme ja karsimme suuria määriä vaatetta ja tavaraa kodeistamme poisheitettäväksi. Ainut haittapuoli vain on,  että usein karsitulle tavaralle ei meinaa löytyä seuraavaa sijoituspaikkaa, vaan ne jäävät nurkkiin pyörimään. Kauniisti järjestelty koti jää edelleen haaveeksi, jos eteisessä on vastassa jätesäkkivuori ja pahvilaatikkomeri.

Ammattijärjestäjät ja KonMarittajat suosittelevat hävittämään tavaran heti, kun siitä on päätetty luopua. Tämä estää sen, ettet vahingossakaan ala myöhemmin kaivella jo karsittuja tavaroita tai vaatteita. Lisäksi ylimääräinen tavara on aina sitä itseään, eli ylimääräistä tavaraa ja turha sitä on säilöä kellarikomerossa tarpeettomana. Mutta nyt kääritään hihat ja käydään töihin, sillä kokosimme toimituksen parhaat vinkit tavaran hävittämiseen:

KAADA KAATIKSELLE
Lajittelun tuloksena kodista löytyy varmasti myös rompetta, jota ei kehtaa myydä tai jaksa entisöidä. Kaikki mikä on rikki ja sinulle tarpeetonta, on todennäköisesti tarpeetonta myös muille. Antiikki- ja tuunausaarteet ovat eri asia, mutta olennaista on, että kaikki tavara josta tahdot päästä eroon, tulee lähtemään kotiovesta ulos, eikä koskaan palaa. Ota siis selvää asuinpaikkasi kierrätys- ja jätelajittelupisteistä , sekä niiden aukioloajoista. On myös tahoja, joille voi maksaa, että he hakevat romusi tai lahjoituksesi pois korvausta vastaan tai jopa ilmaiseksi.

ANNA KAVERILLE
Jos karsittujen kamojesi kasassa sattuu olemaan tavaraa, jota tiedät jonkun ystäväsi tai perheenjäsenesi himoitsevan, anna ne heille. Hyvä mieli itselle, sekä ystävän ilo voivat usein olla parempi palkkio, kuin se somekirppikseltä saatu kymppi. Varsinkin pienten lasten perheissä, joissa vaatteiden ja harrastevälineiden vaihtuvuus on suurta, todennäköisesti arvostetaan sinun lapsellesi kokoa liian pieniä luistimia. Muista kuitenkin, ettet vain “lahjoituksena” dumppaa vaatekasseja samankokoisen kaverisi kotiin, sillä silloin sinä vain siirrät ongelmasi toiselle.

VARAA KIRPPISPÖYTÄ
Tavallinen kirppis on edelleen hyvä paikka myydä tavaraa, mutta sekin vaatii oman panoksensa. Myytävän tavaran pitää olla puhdasta, tarpeeksi halpaa sekä kauniisti esille laitettua. Nykyään vaatteita saa kaupoista halvemmalla kuin riisiä tai pastaa, joten kaikki nukkavierut rytkyt kannattaa laittaa lahjoituslaatikkoon. Hyväkuntoiset merkkivaatteet taas menestyvät niin tavallisilla, kuin somenkin kirppiksillä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että mahdollista ostajaa ei oikeasti kiinnosta se “kuinka paljon sinä olet tavarasta maksanut”. Myy siis kirppiksellä tavaraa päästäksesi siitä eroon, älä tehdäksesi sillä voittoa. Omaa kirppispöytää voit mainostaa esim. somessa ja koko kirppispöytäprojektiin kannattaa muutenkin suhtautua enemmän hauskana harrastuksena, kuin tavoitteellisena työnä.

MYY SOMESSA TAI VERKOSSA
Some on pullollaan erilaisia kirpputoriryhmiä ja omille tavaroille on omat myyntiryhmänsä. Useat ihmiset hyödyntävätkin somekirppiksiä ja ovat saaneet sitä kautta tavaraa liikkeelle ja säästäneet vaivan oikean kirpputoripöydän varaamisessa. Some- ja nettikirppiksillä on kuitenkin aina omat pelisääntönsä, joihin täytyy tutustua tarkkaan etukäteen. Lisäksi tavaroiden ja vaatteiden myymiseen liittyy yleensä paljon vaivaa, sillä myyntiin laitto vaatii valokuvan lisäämisen lisäksi mittaamista, uusien kuvien ottamista ja tapaamisia ostajien kanssa. Kannattaa siis miettiä etukäteen sitä, kuinka paljon haluaa laittaa aikaansa tavaran myymiseen. Jos viiden euron farkkupaidan kauppaamiseen kuluu huomaamatta kuusi tuntia omaa aikaa, tulee omalle työlle äkkiä turhan korkea hintalappu.

LAHJOITA TARVITSEVALLE Tavara, joka ei kuulu roskikseen, eikä kelpaa kaverille eikä myöskään menesty kirpparilla, sopii hyvin lahjoitettavaksi. Nykyään on valtavat määrät erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka ottavat mielellään lahjoituksia vastaan. Esimerkiksi vanhat pelikonsolit ja pelit voi lahjoittaa esimerkiksi turvakoteihin , ja kissatalot ja koiratarhat kaipaavat usein vanhoja peittoja ja tyynyjä asukeilleen. Vaatekeräyslaatikoita on katukuvassa paljon ja niitä kannattaa bongailla ja laittaa mieleen jo etukäteen.

Mikä onkaan tapasi päästä turhasta tavarasta eroon, pidä huoli siitä, ettei se kulkeudu takaisin kotiisi.

Oisa Lifestyle

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille!

Kommenttia:

  • Henna

    16/03/2018 09:01

    Hyvä lista! Itse kirjoitin samanlaisen tammikuun alussa, http://www.yksinkertaisuudenilo.fi/2018/01/minne-vieda-itselle-turha-tavara.html

    Omalla kohdalla tavoittelen minimalistista kotia niin, ettei mitään turhaa olisi vaan ainoastaan tarpeellinen. Nyt on jo toista kertaa kirpputoripöytä vuokrattu, sillä vanhempani innostuivat myös käymään läpi kaappeja ja löytyi paljon pois myytävää 🙂

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.