a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Oisa - Hyvinvointi - Itsensä hyväksyminen

Harjoitus: hyväksy itsesi ja kukoista

Meidän kaikkien sisällä lymyilee valtavasti voimaa, jota erilaiset epävarmuudet ja uskomukset pidättelevät parhaansa mukaan piilossa. Katsomme kaihoten itsevarmoja ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan täysin sinut itsensä kanssa, kantaen itsensä ylväästi ja estoitta. He menestyvät ja saavat asioita aikaan, eivätkä alistu silloin, kun muut heittäisivät jo hanskat tiskiin. Onko kaikki kuitenkaan täydellistä pinnan alla? Totuus on, että suurin osa meistä ei ole täysin sinut itsensä kanssa – eivät ne meidän silmissämme täydellisetkään ihmiset. Päämme sisällä käy jatkuva keskustelu siitä, kuinka olemme huonoja, rumia, kelvottomia ja riittämättömiä.

Pahimmillaan ulkoisesti hyvä ja menestynyt elämä kätkee alleen ihmisen, joka ei ole lainkaan yhteydessä omiin tunteisiinsa. Hän tarrautuu kiinni ulkoisiin asioihin, sillä pelkää tehdä muutoksia, jotka edesauttaisivat sisäistä rauhaa. Onneksi itsensä hyväksymistä voi harjoitella: kun työstät tietoisesti tunteitasi, huomaat vapautuvasi negatiivisesta energiasta ja eläväsi vapaammin.

 

Oisa - Hyvinvointi - Itsensä hyväksyminen

 

TUNNISTA JA MUUTA EPÄTERVEET AJATUKSET

Kaikilla meillä on epäterveitä ajatuksia itsestämme, emmekä pääse niistä koskaan täysin eroon. On tärkeää pysähtyä ja tunnistaa, mitkä ovat itselle haitallisia ja elämää rajoittavia ajatuksia. Kyseisiä ajatuksia voi lähteä tietoisesti muuttamaan, kun ne on ensin tunnistanut.

1. Kirjoita lista huonoista puolistasi. Kirjaa ylös kaikki asiat, jotka tulevat mieleen. Ne voivat olla itsesi muodostamia käsityksiä tai jonkun toisen sanoja, jotka olet muodostanut todeksi. Listan kirjoittaminen voi aiheuttaa sisälläsi negatiivisia tunteita: anna niiden tulla ja mennä.

2. Kun lista on valmis, tarkastele kirjoittamiasi asioita. Löytyykö yhdistäviä teemoja? Voisitko ryhmitellä kirjoittamiasi asioita jotenkin? Jos olet esimerkiksi kirjoittanut ylös, ettet osaa pitää kotiasi siistinä, toimistosi on kuin pyörremyrskyn jäljiltä ja autoosi et edes kehtaa päästää ketään sotkun takia, voit yhdistää nämä yhdeksi ominaisuudeksi: olen sotkuinen ihminen.

3. Kun olet ryhmitellyt kohdat ja saanut itsellesi muutaman selkeän kokonaisuuden, kysy itseltäsi pitääkö väite nykyisessä elämässäsi paikkansa. Onko asia joskus ollut niin, muttei kenties enää? Vai tuleeko ominaisuus esiin tietyissä tilanteissa? Jos huomaat, ettei jokin kirjaamistasi ominaisuuksista olekaan enää totta, voit päättää päästää siitä irti. Ajatus tulee kummittelemaan takaraivossasi vielä jatkossakin, mutta saat sen hiljennettyä, kun muistutat itsellesi, ettei ajatus pidä enää paikkaansa.

Jos ominaisuus on totta ja jatkuva ongelma elämässäsi, voit silti kääntää sen positiiviseksi. Mieti keinoja, joilla voisit hyödyntää ominaisuuttasi hyvään. Kuinka voisit kääntää negatiivisena kokemasi asian vahvuudeksi? Voisitko hyödyntää ominaisuutta tukemaan jotain vahvuuttasi ja saada molemmista positiivista hyötyä?

 

Oisa - Hyvinvointi - Itsensä hyväksyminen

 

MIHIN TARPEESEEN NEGATIIVISET ASIAT VASTAAVAT?

Emme koe tunteita tai pohdi ajatuksia ilman syytä, vaan ne nousevat mieleemme täyttämään jonkin tarpeen sisällämme. Moni meistä pyrkii sysäämään negatiiviset tunteet ja ajatukset syrjään, vaikka hyvinvointimme kannalta paras olisi pysähtyä pohtimaan, miksi tunnemme, kuten tunnemme. Joskus taustalla voi olla selkeä syy, toisinaan taas yllätämme itsemme, kun kaivamme tarpeeksi syvälle mieleemme. Pystyt helpommin kääntämään ajatuksesi positiiviseen suuntaan, kun tiedostat negatiivisten tunteiden ja ajatusten alkuperän sekä tarpeen, johon ne vastaavat. Pystyt paremmin tekemään asialle jotain, kun ensin tiedostat sen.

1. Kirjaa ylös negatiivisia ajatuksia, joita huomaat toistavasi itsellesi. Ne voivat olla myös ominaisuuksia, joita kuulet usein muiden sanovan sinusta. Oletko kenties ujo, epärehellinen, miellyttäjä tai tyranni?

2. Tarkastele kirjoittamaasi listaa ja kysy itseltäsi: mitä ominaisuudet saavat minut tuntemaan? Herättävätkö kirjoittamasi ominaisuudet kiukkua, surua, vihaa, häpeää tai syyllisyyttä? Pysähdy miettimään edesauttaako tunne hyvinvointiasi vai viekö se energiaa aidosti vapaalta ja onnelliselta elämältä.

3. Mieti haluaisitko tuntea jotain muuta kirjoittamiisi ajatuksiin liittyen. Voisitko muuttaa negatiiviset ajatukset positiivisiin ja kääntää heikkouden vahvuudeksi? Muista, ettet voi olla täydellinen, mutta voit päättää, kuinka suhtaudut huonoihin puoliisi. Se ei tarkoita niiden kieltämistä tai unohtamista, ainoastaan oman suhtautumisen muutosta.

Kun lähdet matkalle kohti vapaampaa ja tunnerikkaampaa elämää, muista, ettei muutos tapahdu hetkessä. Älä aseta epärealistisia tavoitteita tai ota projektia suorittamisen kannalta. Itseensä ja omiin tunteisiin tutustuminen vie juuri niin kauan, kuin sen on tarve. Tiedät kyllä oman tahtisi, kun pysähdyt ja kuuntelet itseäsi.

Oisa Lifestyle

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille!

Kommenttia:

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.