a

Lifestyle-sivusto Oisa on tarkoitettu meille, jotka haluamme tehdä arjesta itsemme näköistä ja hyvinvoinnista hiukan hauskempaa. Oisa on aikaa omille jutuille.

Yrittäjäystävä: tilaa TÄSTÄ vinkit sisältömarkkinointiin ja ennakkotiedot Oisan kuumimmista kampanjoista yrityksille - uutiskirje, jonka aidosti haluat lukea!

Oisa - Elämäni sisältöä - Työpaikkahäirintä

Älä jaksa pingottaa, tää on läppää vaan

Kuulin hiljattain Terri-nimisen artistin biisin Oo hiljaa, joka sai todella miettimään sitä, kuinka paljon erilaista häirintää me koemme arjessa. En tarkoita nyt vain seksuaalista häirintää, vaan ihan yleisesti: miksi toisten täytyy todistaa itseään enemmän tai kestää loukkaavaa kommentointia vain siksi, että he ovat eri sukupuolta, ikää tai jollain muulla tavalla erilaisia kuin itse on? Terrin biisin sanoitukset käsittelevät enimmäkseen seksuaalista häirintää, ja ne on kerätty suoraan naisten kokemista häirintätilanteista eli biisi perustuu tositapahtumiin. Aika hurjaa lyriikkaa, kun peilaa tuohon taustaan.

Vaikka häirintä ei olisi suoraan seksuaalista, niin se voi silti olla toista alentavaa ja inhottavaa. Monesti miehet leimataan naistenahdistelijoiksi, mutta ihan yhtä hyvin nainen voi ahdistella miestä, nuori vanhaa ja oikeastaan kuka vain ketä. Muutamia yli-innokkaita baarikärpäsiä lukuunottamatta olen saanut säilyttää oman tilani, eikä minuun ole käyty käsiksi. Siedän vapaa-ajalla hurttiakin huumoria, enkä pahastu pienestä. On kuitenkin eri asia, millaiset asiat kuuluvat työmaailmaan. Olen saanut onneksi toimia mukavien ja kunnollisten ihmisten kanssa niin työelämässä kuin vapaa-ajalla, joten tämä ei todellakaan päde kaikkiin tuntemiini ihmisiin. Poikkeuksia on kuitenkin mahtunut matkalle mukaan, ja kuinka ollakaan, ne ovat jääneet tiukasti mieleen.

🎵 ”Hei tyttönen hymyilisit vähän. Ei kukaan hapanta naamaasi haluu nähdä. Aijai mikä hymy: tollasta, kun vois vähän… 5/5 sun pylly, saaks koskee? Tarjoon skumpat, jos otat multa poskeen. Älä muija esitä mykkää, kuitenkin sä vähäsen tykkäät.”🎵

Nuorempana, ennen kuin olin kunnolla mukana työelämässä, häirintä keskittyi enemmän juuri ulkonäköön ja voisi sanoa, että silloin se oli hyvin paljon seksuaalisempaa, kuin nykyään. Enemmän juuri tuollaista huulenheittoa, josta biisin sanoissakin lauletaan. Vaikka tiesin, että se oli varmasti läppää, niin ei se silti kivalta tuntunut. Ja oliko se sitten kuitenkaan: olisiko kukaan kieltäytynyt ja vedonnut vitsiin, jos olisin lähtenyt oikeasti mukaan tuohon läppään ja suostunut vällyjen väliin? Tuskin. Viime vuosina olen huomannut, että homma keskittyy enemmän työelämän tytöttelyyn, kuin seksuaaliseen häirintään. Nuorena naisyrittäjänä joutuu toden teolla todistamaan omaa osaamistaan, eikä aina oteta tosissaan, vaikka olisi paljonkin annettavaa – bisnesmielessä.

 

Oisa - Elämäni sisältöä - Työpaikkahäirintä

 

Tytöttely on ollut minulle pitkään arkipäivää, vaikka nykyään onneksi vähenemään päin. Usein varsinkin arvovaltaisemmassa työseurassa minut leimataan helposti vain nätiksi tyttöseksi ennen kuin olen edes avannut suutani. Kyllä, olen nainen ja monen maun mukaan nätti, mutta miksi minun pitäisi sen vuoksi todistella itseäni ja osaamistani muita enemmän? Varsinkin, kun olen palavereissa usein se, jolla on paras tietämys ja näkemys omasta alastani. Se, jolla olisi paljon annettavaa bisnesmielessä, jos ei huomio keskittyisi huulipunaan tai hymykuoppiin. Se, jolta sen sijaan pyydetään palvelusta: pue huomiseen palaveriin vähän lyhyempi hame.

Kun palaveri aloitetaan vitsailemalla vihjailevaan sävyyn, kuinka olemme ensi kertaa tavanneet (koska verkostoitumistapahtumathan ovat käytännössä sama kuin Tinder) tai esiteltäessä uudelle kontaktille ensimmäinen sana, jolla minua kuvaillaan on ”kaunokainen”, rapisee ammatillinen uskottavuus viemäriin ja joutuu aloittamaan ihan nollasta. Siinä, kun alkaa heti palaverin alussa rähistä asiasta, ei kenelläkään jää hyvä mieli. Vaikka teoriassa voisi siis sanoa vastaan ja monen mielestä ehkä pitäisi, on tuollaisessa tilanteessa pakotettu käyttämään tilannetajua myös palaverin ja mahdollisen kaupan onnistumisen kannalta, vaikka itseä kuinka ottaisi päähän toisten kommentit. Pahimmassa tapauksessa se, päätätkö hymyillä mukana vai vetää rajan, voi ratkaista isoja suuntia uralla – joskus valitettavasti huonoon suuntaan omalta kannalta.

🎵 ”Älä jaksa pingottaa, kai ymmärrät: tää on läppää vaan. Sun tottua kannattaa – kaikkia muitakin naurattaa. Taas jotain feministipaskaa, kuka tätä kuunnella jaksaa. Hiillytään, kun sitä saa, mitä kerjää. Piti tästäkin metakka nostaa… Painu helvettiin huora, oot roskaa!”🎵

Kuinka tuollaisessa työtilanteessa sitten pitäisi reagoida? Jos kyse on satunnaisista yksittäistapauksista, usein tilanteesta menee niin hämilleen, ettei saa sanaa suustaan. Olen sitä mieltä, että yksittäistapaukset voi hyvin jättää sikseen, sillä kaikilta pääsee välillä sammakoita suusta. Ei meistä kukaan ole täydellinen. Jos asia jää kaivamaan, voi siitä jälkeenpäin sanoa toiselle, jos tulee sopiva hetki. Mutta silloin, kun tuollaiseen kohteluun törmää säännöllisemmin, alkaa se väkisinkin kismittää jossain vaiheessa.

Olen todennut, että kommentin sivuuttaminen on yksi parhaista keinoista. Kun häirikkö huomaa, ettet lähde juttuun mukaan, vaan käyt sen sijaan käsiksi palaverilistan ensimmäiseen kohtaan, siirtyy keskustelu nopeasti muualle. Myös itseluottamus on tässä rautaa, sillä jos muut määrittävät sinut ulkonäön perusteella, tulee sinun rohkeasti todistaa, että olet paljon muutakin. Joskus taas joku muu palaverin osallistujista kuittaa häirikölle jotain, joka saa tämän hiljenemään.

Surullista koko hommassa on se, että sitä alkaa tiedostaen tai tiedostamattaan muokata omaa käytöstä ja olemusta niin, että ahdistelulta välttyisi. On niin väärin, että muokkaamme itseämme sen mukaan, kuinka muut meitä määrittävät! Minusta olisi ihana pukeutua työelämässä, kuin paraskin businesslady, mutta jos huomio kiinnittyy jo nytkin villapaidoissa ja tennareissa ulkonäköön, mitä tapahtuisi, jos kuvioon vetäisi mukaan silkkipaidan ja korkkarit? Toisiko se lisää auktoriteettia vai ahdistelua?

Olen kuitenkin tyytyväinen kaikista huonoistakin kokemuksista ja hyvin nopeasti nuo häiriköt saavat aina jäädä omaan arvoonsa. Teen mieluummin aidosti hyvien tyyppien kanssa töitä, kuin yritän todistella itseäni ja osaamistani sellaisille, joille kuppikoko on tärkeämpi valintakriteeri, kuin kirjoitustaito. Kuunnelkaa tuo Terrin biisi tästä alta – millaisia ajatuksia se teissä herättää?

 

 

PS: Kun kuka tahansa sanoo ei kiitos, hän yleensä tarkoittaa juuri sitä – ellei kyse ole sitten roolileikistä, mutta yleensä molemmat osapuolet ovat silloin tietoisia asiasta!

Priska Autio

Elämäni sisältöä on aito ja elämännäköinen hyvinvointiblogi. Kirjoittaja on Keski-Suomen, Teksasin ja Pirkanmaan kautta vaasalaistunut yrittäjä ja armoton haaveilija. Positiivinen herkkis, joka nauttii kuntoilusta, kauniista asioista ja kirjoittamisesta sekä kärsii ennenaikaisesta kolmenkympin kriisistä.

Ei kommentteja

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.